HUOMAATHAN, ETTÄ PERHEOIKEUDELLISTEN ASIOIDEN HOITAMINEN ON SIIRTYNYT 1.3.2020 ALKAEN TURUN PERHEOIKEUDELLISEEN YKSIKKÖÖN
TURUN PERHEOIKEUDELLINEN YKSIKKÖ
Perheoikeudellisiin asioihin kuuluvat:
Perheoikeudellisen yksikön lastenvalvojan vastaanotto on Somerolla parillisten viikkojen tiistaisin. Aikoja hänelle voi varata puhelimitse ma ja pe klo 9-10 sekä ti ja ke klo 13-14. Yhteystiedot:
Pirkko Saarinen, p. 022626046
Lisäksi perheasioiden sovitteluun apua saa Someron kaupungin perhepalveluista sekä seurakunnalta.
Perheasioiden sovittelijat antavat pyynnöstä apua ja tukea silloin, kun perheessä esiintyy ristiriitoja. Sovittelu on tarkoitettu lapsiperheille, joissa vanhemmat miettivät eron mahdollisuutta. Sovitteluun voi hakeutua myös perhe, jossa vanhemmat ovat jo eronneet ja perhe pyrkii sopeutumaan uuteen elämäntilanteeseen.
Perheasioiden sovittelija
Mikäli sovittelijana toimiva henkilö saa tehtävää hoitaessaan tietää lastensuojelun tarpeessa olevasta lapsesta tai nuoresta, hänen on tehtävä asiasta lastensuojeluilmoitus.
Perheasioiden sovittelun sisällöstä säädetään avioliittolaissa, mutta sosiaalihuoltolain mukaan se kuuluu kunnallisiin sosiaalipalveluihin.
Sosiaalihuoltolaki 1301/2014, 14 § (Finlex)
Avioliittolaki 234/1929 20 § (Finlex)
Avioliittolaki 234/1929 21, § (Finlex)
Avioliittolaki 234/1929 23, § (Finlex)
Lastensuojelulaki 417/2007, 25 § (Finlex)
Perheasioiden sovitteluun päästäksesi ota yhteyttä perhepalveluiden työntekijöihin.
SOMERON KAUPUNGIN PERHEPALVELUT
Päivitetty MM/25.8.2022
Turun perheoikeudellinen yksikkö:
Ajanvaraukset lastenvalvojalle isyyden ja äitiyden selvittämistä ja vahvistamista, lapsen ja puolison elatussopimuksen laatimista, lapsen asumista, huoltoa tai tapaamisoikeutta koskevan sopimuksen laatimista tai valvottuja vaihtoja tai tuettuja tai valvottuja tapaamisia varten.
Puhelinajat ma, pe klo 9-10 ja ti, ke klo 13-14.
Ajanvaraus (yleinen)
ma, pe klo 9-10 ja ti, ke klo 13-14
puh. 02 2626 996
käyntiosoite: Jänistie 1
postiosoite: PL 5, 31401 Somero
Puhelin: 040 1268 225