sisältöön »
Valitse kielifi
Tekstikoko Suurenna fonttikokoa
 
somerofi-vaihtuva-banderollikuva-2782664862.jpg
 

Ajankohtaista

Tältä uutispalstalta löydät kaikki Someron kaupungin ajankohtaiset uutiset ja tiedotusasiat.

 

Uutiset

19.06.2024

Alle 200 päivää TE-uudistuksen alkuun

Alle 200 päivää TE-uudistuksen alkuun

Julkaistu 19.6.2024

Viime viikon lauantaina 15.6.2024 oli tasan 200 päivää TE-uudistuksen alkuun. Ajankohdasta uutisoitiin valtakunnallisesti muun muassa Kuntaliiton viestintäkanavissa.

Julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuu valtiolta siirtyy kunnille 1.1.2025. TE-palveluista tulee vuoden 2025 alussa osa jokaisen kunnan lakisääteisiä tehtäviä ja sitä kautta osa jokaisen kunnan peruspalveluja.

Salon kaupunki, Someron kaupunki, Koski Tl kunta ja Marttilan kunta muodostavat 1.1.2025 alkaen yhteisen työllisyysalueen. Salon kaupunki toimii alueen vastuukuntana. Tämä tarkoittaa sitä, että Salon kaupunki vastaa palveluiden tuottamisesta sekä ottaa vastaan liikkeenluovutuksessa valtiolta siirtyvät työntekijät.


Salon työllisyysalueen valmistelut etenevät suunnitellun aikataulun mukaisesti

Valmistelutyötä tehdään tiiviissä yhteistyössä alueen kuntien/ kaupunkien, Varsinais-Suomen TE-toimiston, ELY- ja KEHA-keskuksen sekä keskeisten sidosryhmien kanssa. Säännöllisiä tapaamisia on lähes viikoittain. Suunnittelutyön pohjana on Salon työllisyysalueen järjestämissuunnitelma, joka on hyväksytty kaikkien kuntien valtuustoissa syksyllä 2023.

– Tällä hetkellä valmistellaan tehtävien siirtymiseen liittyen muun muassa työllisyysalueen ensimmäistä eli vuoden 2025 talousarviota, kertoo projektipäällikkö Salla Seppälä.

– Yhteistyö kuntien kesken on ollut koko valmistelun ajan sujuvaa. Ennen kesälomia vedetään vielä yhteen kevään osallisuustyöskentelyn tulokset syksyn palvelusuunnittelun tueksi, Seppälä jatkaa.

TE2024-uudistuksen myötä TE-toimistot lakkautetaan. Salon kaupungin palvelukseen on siirtymässä 1.1.2025 alkaen 46 henkilötyövuotta Varsinais-Suomen TE-toimistosta ja ELY-keskuksesta.

Tämän hetken (19.6.2024) tietojen mukaan Salon työllisyysalueen palvelupisteiden sijainnit 1.1.2025 alkaen ovat:

  • Salon palvelupisteet: Waltti (Salorankatu 5 – 7), Torikatu 4, Voimala (Vilhonkatu 2) ja Salon kaupungintalo (Tehdaskatu 2)
  • Someron palvelupiste: Jukola, Jukolantie 3
  • Koski Tl kunnan palvelupiste: Kunnanvirasto, Härkätie 5
  • Marttilan palvelupiste: Kunnanvirasto, Härkätie 773


Fyysisten palvelupisteiden lisäksi työnhakijat saavat jatkossakin yhteyden työvoimaviranomaiseen kirjautumalla Työmarkkinatori.fi -sivuston kautta sähköiseen asiointiin ja jättämällä yhteydenottopyynnön. Tarkemmat päivystysajat ja puhelinnumerot ilmoitetaan lähempänä vuoden vaihdetta.

Salon kaupunki viestii uudistuksesta säännöllisesti elo- syyskuusta 2024 alkaen. Kuntaliiton 100 päivää uudistukseen -kampanja käynnistyy 23.9.2024.

Lue lisää TE2024-uudistuksesta Salossa – Salo.fi.



Lisätiedot:
 TE2024-uudistus
 Projektipäällikkö Salla Seppälä
050 439 8446
salla.seppala@salo.fi 

Elinvoimapalveluiden viestintä
Salon kaupunki
Viestinnän suunnittelija Eija Laitinen
044 778 2153
eija.laitinen@salo.fi

TE-palvelujen siirto kunnille tuo palvelut lähemmäksi asiakkaita – niin työnhakijoita kuin työnantajiakin. Uudistuksen myötä kunnat saavat lisää työkaluja elinvoiman vahvistamiseen.

 

Kehittämispäällikkö

Antti Leino
p. +358401268272
antti.leino(a)somero.fi

Kaupunginjohtaja

Sami Suikkanen
p. +358447791200
sami.suikkanen(a)somero.fi