Tekstikoko
 
 

Asiaa yrittäjille

Täältä löydät elinkeinotoimen tuoreimmat terveiset, sekä Someron yritysmaailmaan liittyviä ajankohtaisia asioita.


 

05.05.2015

Somero menestyi Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailuissa


Kymmenennen kerran järjestettävän Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailun semifinalistit on valittu, ja Somero on yksi niistä. Kilpailun shortlistalla on mukana isoja kaupunkeja ja suuren luokan markkinointikampanjoita, pienistä tekijöistä kärkikahinoissa ovat Someron lisäksi ainoastaan Heinolan lukio ja Kemiönsaari.

Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailu 2015 -shortlista aakkosjärjestyksessä

Somero osallistui kilpailuun Someron LähiJoulu-kampanjalla, joka toteutettiin pienehköllä budjetilla viime joulukuussa. Kampanjan tarkoituksena oli lähiruoka-ajattelumallin tyyliin kannustaa paikallisia suosimaan somerolaisia yrityksiä joululahjahankintoja tehdessään ja esimerkiksi sisustusta ja joulupöytää suunnitellessaan. Kampanja piti sisällään mm. digijoulukalenterin, teematuotteita, digi- ja somenäkyvyyttä, lehtimainontaa, temppi-sivupi-sivupi-sivupi-sivupi-sivupi-sivupi-sivupi-sivuauksia sekä näkyvyyttä tapahtumissa ja liikkeissä.

– Kampanja onnistui äärimmäisen hyvin. Asetetut määrälliset tavoitteet ylittyivät reilusti, aikataulu ja budjetti pitivät. Kampanjalla oli positiivinen vaikutus yritysten joulumyyntiin ja  yrittäjät kokivat siitä olleen hänelle hyötyä. Myös asukkaat kiittelivät, kampanjan suunnittelusta ja toteutuksesta vastannut elinkeinoasiantuntija Tanja Uusitalo kertoo.

Semifinaalipaikka tuli Uusitalolle mukavana yllätyksenä.
– Kilpailussa on tunnetusti ollut vuosi vuodelta tasokkaampia ja toinen toistaan upeampia töitä, joten on suuri kunnia päästä mukaan shortlistalle, Uusitalo iloitsee. 

Voittajat julkistetaan parin viikon päästä

Kilpailun mitalikolmikko julkistetaan Piiri 10 vuotta -juhlaseminaarissa Helsingissä 20.5.2015. Tuomaristo voi lisäksi jakaa kunniamainintoja.

Kilpailun voittava työ saa Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailun mestarin tittelin. Tuomaristo jakaa kulta-, hopea- ja pronssisijoille yltäneille kilpailutöille lisäksi kampanjanäkyvyyttä ja kunniakirjat. Kampanjat toteutetaan kilpailun yhteistyöyritysten kanssa.

Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailuja jo 10 vuotta

Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailun tavoitteena on kehittää markkinointi- ja viestintäosaamista kunta-alalla nostamalla esille hyviä käytäntöjä eli esimerkillistä ja tuloksellista markkinointia tai viestintää. Kilpailu luo kokonaiskatsauksen kunta- ja seutumarkkinoinnin ajankohtaisiin toteutuksiin. Samalla syntyy vertailutietoa onnistuneesta tekemisestä ja sen toteuttamisen taustoista.

– Mukana kilpailussa oli poikkeuksellisen paljon kunnan tai alueen niin sanottua perustyötä, jota on joka tapauksessa tehtävä. Taloudellisesti haasteellisina aikoina palataan peruspalvelujen äärelle. Työt osoittavat hyvin, että perusta kannattaa rakentaa huolella ja pitkäjänteisesti. Vasta sen jälkeen nokkelat temppi-sivupi-sivupi-sivupi-sivupi-sivupi-sivupi-sivupi-sivuaukset ja innovatiiviset lyhytkestoisetkin kampanjat purevat, Kuntaliiton asiakaspalvelupäällikkö Merja Olari-Sintonen toteaa.

Kilpailu on osa Piiri-verkoston toimintaa. Piiri-verkosto on avoin ja maksuton yhteistyö- ja kehittämisverkosto kuntien, seutujen ja alueiden markkinointi- ja viestintäosaamisen vahvistamiseksi.

Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailun järjestävät kunta- ja seutumarkkinoinnin kehittämistyötä tekevät järjestöt: Suomen Kuntaliitto, Seudulliset kehittämisyhteisöt SEKES ry sekä Suomen matkailuorganisaatiot SUOMA ry. Piiri-verkoston yhteistyöyrityksiä ovat MTV3, Helsingin Sanomat, Otavamedia, KL-Kustannus Oy/ Kuntalehti ja Kommuntorget


Kommentit:

Ei kommentteja

Kirjoita kommentti:

Sähköpostiosoite (ei näytetä kommentin yhteydessä) *

Nimimerkki *

Kommenttisi *


15.01.2018

Omistajanvaihdoskysely

Lue lisää


12.01.2018

Tanjalle etsitään työparia

Lue lisää


13.12.2017

Tanja Uusitalo Varsinais-Suomen YES Agentiksi

Lue lisää


06.10.2017

FRUSH – kiertotalouden ja yritystoiminnan kehitystä

Lue lisää


28.08.2017

Yrittäjän päivän seminaari 5.9.: Juhani Tamminen

Lue lisää


15.08.2017

Infoilta uusille yrittäjille

Lue lisää


05.07.2017

Uutiskirje 02/2017: kesäterveiset elinkeinotoimesta

Lue lisää


04.07.2017

Yritystuet: Miljoonia jaossa

Lue lisää


13.06.2017

Haussa infotaulun ylläpitäjä

Lue lisää


26.05.2017

Yritysrahoituksen ajankohtaispäivä Somerolla to 8.6.2017

Lue lisää


30.03.2017

SEUTU-ohjelma etenee

Lue lisää


29.03.2017

Työpaja sopimuksista

Lue lisää


17.03.2017

Infotilaisuus uudelle yrittäjälle

Lue lisää


02.02.2017

Avoin kutsu Somero 150v. ja Suomi 100v. -työpajaan

Lue lisää


16.01.2017

Palkkatuista

Lue lisää


13.01.2017

Taidetta näyteikkunoihin

Lue lisää


30.11.2016

Työpaja Yrityssalossa: Tulosta ja menestystä hyvinvoinnilla

Lue lisää


14.11.2016

Joulukamppis 2016 - lähde mukaan!

Lue lisää


17.10.2016

Rahoitusta pk-yritystoiminnan kehittämiseen

Lue lisää


06.10.2016

Koulutuksia ja infoja omaa yritystä suunnitteleville

Lue lisää


20.09.2016

Myös Somerolla toteutetaan Euroopan parasta yrittäjyyskasvatusta

Lue lisää


30.08.2016

Piristystä bisneksiin - Mato Valtosen luento 5.9. Yrittäjän päivän kunniaksi

Lue lisää


29.08.2016

Elinkeinotoimen uutiskirje 03/2016

Lue lisää


22.08.2016

SEUTU-ohjelma etsii pilotointikohteita ja -projekteja

Lue lisää


18.06.2016

TEM: Koeaikaan, määräaikaiseen työsuhteeseen ja takaisinottovelvollisuuteen muutoksia

Lue lisää


03.06.2016

Koulutuksia yrityksille

Lue lisää


18.05.2016

Somerolla tehdään Suomen kolmanneksi parasta kuntamarkkinointia

Lue lisää


25.04.2016

Muutoksia elinkeinotoimessa

Lue lisää


20.04.2016

Somero menestyi jälleen Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailuissa

Lue lisää


12.04.2016

Somero Amazing Business Race - lähde mukaan!

Lue lisää


08.04.2016

Johdatus tarinallistamiseen -koulutustilaisuus 4.5.

Lue lisää


07.04.2016

Huhtikuun tilaisuuksia alkaville yrittäjille / Yrityssalo

Lue lisää


05.04.2016

Yrityssalon kevätkalenteri - tervetuloa mukaan tilaisuuksiin!

Lue lisää


07.03.2016

Resurssit kiertoon kiertotaloustyöpajassa 15.4.

Lue lisää


22.02.2016

Maaseutuohjelman 700 milj. potti jaossa yrityksille

Lue lisää


10.02.2016

Hankintakoulutusta somerolaisille yrityksille

Lue lisää


28.01.2016

Duunitreffit 15.3.2016

Lue lisää


20.01.2016

Elinkeinotoimen toimintakertomus 2015

Lue lisää


14.12.2015

Tule tekemään kiertotaloudesta käytäntöä

Lue lisää


11.11.2015

Lähde mukaan Somerolainen Joulu-kampanjaan

Lue lisää


02.11.2015

Perustaisinko yrityksen -infotilaisuus Somerolla 10.11. klo 17

Lue lisää


21.10.2015

Starttirahaan lisää määrärahoja

Lue lisää


15.10.2015

Tuorein uutiskirjeemme

Lue lisää


26.08.2015

Matkailutoimijoiden SomePro -koulutus alkaa Salon seudulla

Lue lisää


24.08.2015

Avustuksia luovan alan yrityksille - haussa nyt

Lue lisää


17.08.2015

Yrittäjyyttä suunnitteleville

Lue lisää


11.06.2015

Kesäasukaspäivä'15

Lue lisää


10.06.2015

Elinkeinotoimen kesä 2015

Lue lisää


29.05.2015

Kehitä yritystoimintaasi SSKKY:n koulutuksessa

Lue lisää


22.05.2015

Kutsu "uusille yrittäjille"

Lue lisää


19.05.2015

Perustaisinko yrityksen? -infotilaisuus ke 3.6. klo 17

Lue lisää


11.05.2015

Leaderin ja Ely-keskuksen maaseudun yritys- ja hanketuet ovat nyt haettavissa

Lue lisää


16.04.2015

Kunta ja yrittäjä -kahvit 22.4. klo 8

Lue lisää


30.03.2015

Yrittäjien aamukahveilla aiheena yritystuet

Lue lisää


23.02.2015

Tanjalle kunniaa matkailun kehittämisestä

Lue lisää


17.02.2015

Taija is back

Lue lisää


06.02.2015

Tukea kesätyöntekijän palkkaukseen

Lue lisää


03.02.2015

Auta meitä kehittämään paikallisia yrityspalveluita

Lue lisää


23.01.2015

Someron Elinkeinotoimen uutiskirje 01/2015

Lue lisää


07.01.2015

Suosittu yrittäjien talouskoulutus tulee taas!

Lue lisää


13.11.2014

Erikoisjärjestelyitä elinkeinotoimessa

Lue lisää


12.11.2014

Mietteissä oma yritys?

Lue lisää


10.11.2014

Kutsu: LähiJoulu-kampnajan suunnittelupalaveri 13.11. klo 17 uimahalli Loiskeen kokoustilassa

Lue lisää


07.11.2014

Markkinointisuunnitelma 2015

Lue lisää


17.09.2014

Tilaisuuksia yrityksille

Lue lisää


05.09.2014

Elinkeinopoliittisen ohjelman esittely

Lue lisää


26.08.2014

Tervetuloa Hämeenporttiin yrittäjänpäivänä!

Lue lisää


06.08.2014

Koulutuksia yrityksille

Lue lisää


05.08.2014

Kutsutilaisuus - Saksa FCCIT

Lue lisää


31.07.2014

Väliaikaisjärjestelyjä elinkeinotoimessa

Lue lisää


17.06.2014

Bisnesavain -koulutuksella tolkkua firman talousasioihin

Lue lisää


19.05.2014

Suunnitteilla sukupolvenvaihdos tai yrityskaupat?

Lue lisää


06.05.2014

Koulutusta yrityksille

Lue lisää


02.04.2014

Haloo yrittäjät!

Lue lisää


07.03.2014

Haluatko oppia lisää liiketoiminnasta?

Lue lisää


06.03.2014

HIUSBISNES - terävyyttä liiketoimintaan -valmennus

Lue lisää


03.03.2014

Maaseudun puurakentamisen messut

Lue lisää


27.02.2014

Digimarkkinointikoulutus

Lue lisää


14.02.2014

Digimarkkinointi ja verkkokauppa - infotilaisuus

Lue lisää