Someron historian pääkohtia

Esihistorian aika

Jääkauden jälkeen Someron alueella maa alkoi nousta vedestä Ancylusjärven aikoihin eli noin vuosina 7000 5000 eKr. Veden alla olivat viimeksi Rekijoen ja Oinasjärven alavat rantamaat. Ihminen on voinut asettua asumaan Somerolle sen jälkeen, kun veden alta on paljastunut kuivaa maata. Ensimmäisten tulokkaiden, kivikauden ihmisten, asuinpaikkoja on löydetty Someron Saarentaan, Pajulan, Härjänlahden ja Salkolan kylästä. Kivikauden asukkaat ovat hankkineet elantonsa kalastuksesta ja metsästyksestä.

Kivikauden jälkeen asutus on Someron alueelta hävinnyt, sillä rautakautisia (500 eKr. 1150 jKr.) asuinpaikkoja ei toistaiseksi Somerolta ole löydetty.

Keskiaika

Someron esihistorian aika päättyy 1390-luvulla, jolta ajalta on säilynyt vanhin Someroa koskeva asiakirja. Siitä alkaa Someron historiallinen aika ja keskiaika. Asiakirjoista ja paikannimistöstä on pääteltävissä, että esihistoriallisen jakson lopulla uudisasukkaita on muuttanut varsin moneen Someron kylään. Alue on jakaantunut kahden maakunnan kesken niin, että Someron eteläpuolen kylät kuuluivat Varsinais-Suomeen ja pohjoispuolen kylät Hämeeseen. Varhaisin kirjoitettu merkintä Somero-nimestä on säilynyt vuodelta 1449, jolloin nimi on kirjoitettu sommares sokn.

Alueelle on viimeistään 1300-luvun lopulla perustettu kristillinen seurakunta, joka on rakentanut jumalanpalveluskäyttöön puukirkon. Ensimmäinen kirkkorakennus on sijainnut nykyisen hautausmaan pohjoisosassa. Someron seurakuntaan kuuluivat Someronjoen varrelta Vilukselan itäpuolella sijaitsevat kylät sekä niiden lisäksi Somerniemen kylät aina Viuvalaan saakka. Sen sijaan Etelä-Someron kylät Kerkolasta Kaskistoon kuuluivat tuohon aikaan Uskelan kirkkopitäjään.

Someron asutuksen syntyyn lienee vaikuttanut huomattavasti Turusta Hämeenlinnaan johtanut maantie, josta myöhemmin on käytetty nimitystä Hämeen Härkätie. Varhaisin välillinen kirjallinen merkintä tuosta tiestä on vuodelta 1458, mutta todennäköisesti tie on perustettu viimeistään 1300-luvulla. Härkätien reitti on kulkenut nykyisen Kosken Värmälästä Pitkäjärven länsipäähän, mistä reitti on Someronjoen pohjoisrantaa seuraillen kulkenut Jaatilaan. Sieltä tie on jatkunut Pajulaan ja edelleen Tammelan Letkulle ja Portaaseen. Tämän kesätien reitin rinnalla on kulkenut talvitie, joka on oikaissut Someron Lahdenkylästä Sylvänälle ja sieltä Tammelan Torron kautta Pyhäjärven rantaan. Varhaisemmat tiedot Someron kievarista ovat 1540-luvulta, jolloin kievari on ollut Someron Lahdenkylässä.

Someron seurakuntaan aiottiin 1400-luvun lopulla rakentaa puukirkon tilalle kivikirkko. Hankkeen suunnitelmat lienee saatu valmiiksi ja työ aloitettiin kivisakariston pystyttämisestä. Jostain syystä nähtävästi varojen ehdyttyä rakennushanke jäi kesken eikä kivikirkko valmistunut. Keskeytyneestä hankkeesta jäi muistoksi nykyisen Someron hautausmaan pohjoisosassa oleva kivisakaristo. Uusimpien tutkimusten mukaan se on todennäköisesti rakennettu 1490-luvulla.

Someron seurakuntaan liitettiin vuonna 1492 Uskelasta seitsemän Etelä-Someron kylää. Liitoksen jälkeen Somero ja Somerniemen alue sai nykyisen laajuutensa Salkola tosin luettiin Tammelaan. Keskiajan lopussa, noin vuonna 1500, Somerolla lienee asunut noin 1200 henkeä. He saivat toimeentulonsa maanviljelyksestä, karjanhoidosta, metsästyksestä ja kalastuksesta.

Someron historiaa 1500-luvulla

Vuosisadan alkupuoli oli nähtävästi suotuisaa aikaa: sadot lienevät olleet hyviä eikä muitakaan vastoinkäymisiä liene sattunut. Ajan tuloksena Someron asutus tihentyi, sillä vuonna 1540 pitäjässä oli noin 190 taloa. Asukasmääräksi voidaan arvioida noin 1800 - 1900 henkeä. Vuosisadan puolivälin jälkeen hallavuodet yleistyivät. Samoihin aikoihin Ruotsi ryhtyi sotimaan Venäjään vastaan: sota tarvitsi rahoitusta kruunun kassasta, se kiristi verotusta. Sotaväenosastot liikkuivat Somerolla ja vaativat taloista kestitystä. Kaiken tuloksena talojen veronmaksukyky heikkeni. Varsinais-Suomeen levisi 1580-luvulla rutto, jonka vaikutukset ulottuivat myös Somerolle: ainakin Härkälän kylän asukkaat kuolivat ruttotautiin.

Vastoinkäymisten ja sota-ajan tuloksena Somerolle syntyivät 1500-luvun lopulla ensimmäiset kartanot juuri Härkälään ja Jurvalaan. Kartanon omistajaksi tuli Ruotsin sotaväessä kunnostautunut sotaeversti ja käskynhaltija Anders Larsson Botila.

Someron historian pääpiirteitä 1600-luvulla

Sotaisa aika ja katovuodet jatkuivat 1600-luvun alussa. Samoihin aikoihin Ruotsin armeijassa palveli erilaisia sotapäälliköitä, jotka palkkansa lisäksi saivat oikeuden perustaa kartanoita varsinkin sellaisiin talonpoikaiskyliin, joiden asukkaat eivät kyenneet maksamaan verojaan. Tällä tavalla Somerollekin muodostui kartano Pitkäjärvelle, Ihamäkeen ja Hirsjärvelle. Myöhemmin kartano perustettiin vielä Lahdenkylään, Palikaisiin, Kopilaan ja Kimalaan.

Pitäjän väestön määrän on arvioitu vuonna 1634 olleen noin 1410 henkeä ja vuonna 1694 noin 1420 henkeä, eli määrä on pysynyt varsin tasaisena. Aivan vuosisadan lopulla tulivat rankat katovuodet, erityisesti vuosi 1697. Väestöstä kuoli huomattavan paljon; on arvioitu, että vuonna 1700 Somerolla olisi asunut enää 1050 henkeä.

Kartanoiden synty muutti väestön rakennetta: Aiemmin väestö oli ollut suhteellisen tasalaatuista, talollisia, heidän sukulaisiaan sekä palkollisia. Kartanoissa eli säätyläisiä, jotka eivät tehneet viljelytöitä, sekä palkollisia ja torppareita, joiden työvoimalla tehtiin kartanon askareet. Nähtävästi myös sotilaiden ja sotilaiden puolisojen määrä väestöstä lisääntyi 1600-luvun aikana.

Someron seurakunta suunnitteli 1660-luvulla uuden kirkkorakennuksen pystyttämistä. Hanke toteutui vuonna 1668, jolloin valmistui tuon ajan ihanteiden mukainen ristikirkko vanhan kivisakariston eteläpuolelle. Kirkon saarnastuolista on säilynyt osia, jotka osoittavat, että ainakin saarnastuoli on ollut varsin korkeatasoinen.

Tärkeä virstanpylväs oli Somerniemen kappeliseurakunnan perustaminen 1680-luvulla. Palikaisten kartanon omistajat lienevät vauhdittaneet hanketta. Kappelikirkko valmistui Painionjärven itärannalle vuonna 1682 ja vuonna 1688 Somerniemen eli Ylistaron eli Naaran kappeli vihittiin ja sai virallisen aseman. Somerniemen seurakunta sai myös kappalaispapin, joka ryhtyi asumaan Jakkulan kylässä.

Ruotsin ajan loppu Somerolla

Vielä 1700-luvun alku oli koettelemusten aikaa, sillä isonvihanpyörteissä venäläinen kreivi Karl Nieroth ratsasti joukkoineen Someron halki. Sotajoukko toi mukanaan ruton, joka tappoi kymmeniä ihmisiä. Vuosina 1716 1717 raivosi paikkakunnalla karjarutto, joka tappoi suuren osan sarvikarjasta.

Vähitellen olot vakiintuivat ja muuttuivat suotuisimmaksi: Vuonna 1749 Someron pitäjän väkiluku oli runsaat 1800 henkeä ja vuosisadan lopussa noin 4000 henkeä. Lisäys johtui paitsi paremmista ajoista, myös siitä, että maatalous uudistui. Torppien perustamista helpotettiin 1750-luvulla ensin kartanoiden maille, myöhemmin talonpoikaistalojen tiluksille. Myös talojen jakaminen hyväksyttiin.

Maanviljelystä tehosti 1700-luvun lopulla toimitettu isojako, jossa talojen monisarkaisten peltojen sijaan erotettiin kylän maista isompia lohkokokonaisuuksia. Samalla vuosisatainen kylien tonttijärjestys muuttui, kun muutamat talot siirrettiin pois vanhoilta tonteiltaan.

Someron elinkeinoelämä muuttui ratkaisevasti 1750-luvulla, kun Sillanpään kylään perustettiin Åvikin lasitehdas. Se oli aikanaan Pohjolan huomattavin lasitehdas, jonka tuotteita vietiin myös Baltiaan. Lasitehtaan yhteyteen rakennettiin Åvikin kartano. Laitos palkkasi huomattavan paljon saksalaisia lasinpuhaltajamestareita. Paikkakunnan väestöön on jäänyt vieläkin tunnettavia jälkiä vieraista tulokkaista. Vuosina 1762 1818 Åvikin lasitehtaan alueella toimi erillinen tehtaanseurakunta, jonka palveluksessa oli pappi ja käytössä kirkkorakennus.

Koska lasihytit tarvitsivat lämmitykseen paljon puuta, Someron metsävarat vähenivät huomattavasti 1700-luvun lopulla, kun talolliset hakkasivat metsiään lasitehtaan polttopuiksi. Lasinvalmistukseen tarvittiin myös kvartsia, hiekkaa ja tuhkaa, jota talonpojat maksua vastaan toimittivat tehtaalle. Tehdas antoi lisätuloa laajalti ympäristöönsä. Tehdas tuhoutui tulipalossa vuonna 1833, minkä jälkeen toiminta päättyi.

Venäjän aika

Someron väestö lisääntyi huomattavan ripeästi 1800-luvun alkupuolella. Vuonna 1850 Someron alueella asui suunnilleen 7000 henkeä. Erityisesti torppari- ja maatyöväestö lisääntyivät huomattavasti. Katovuodet saapuivat jälleen 1867 1868. Jälkimmäisenä vuonna Someron alueella kuoli yli 400 henkeä. Muutaman vuoden päästä väestönlisäys jatkoi vanhaa kasvu-uraa, mutta vauhti hieman hidastui.

Vuodelta 1874 oleva venäläinen kartta Somerosta

Suuren väestönlisäyksen takia Someron kirkkorakennus kävi liian pieneksi. Sen takia ryhdyttiin suunnittelemaan uuden kirkon rakentamista. Tiilikirkko valmistui vuonna 1859 entisen kirkkorakennuksen eteläpuolella sijaitsevalle kumpareelle.

Vuonna 1865 annettiin määräys, että kirkolliset ja maalliset asiat tulisi käsitellä erillään. Maallisten asioiden käsittelyä varten tuli perustaa kunnallishallitus. Somerolla asia eteni verkkaisesti, sillä vasta vuonna 1867 asiaa käsiteltiin silloinkin nälkä oli paljon ajankohtaisempi asia. Vähitellen kunnallinen itsehallinto eriytyi seurakunnasta ja lujitti otettaan erityisesti köyhäinhoidon ja kansanopetuksen järjestämisessä.

Someron historian käännekohtia 1900-luvulla

Venäjä pyrki 1800-luvun lopulta alkaen heikentämään suomen kielen asemaa ja Suomelle myönnettyjä vapauksia (sortokausi). Tämä nostatti venäläisvastaista mielialaa. Samoihin aikoihin työväestön asema Venäjällä ja Suomessa heikkeni, minkä vuoksi työväenliike voimistui. Someron Joensuuhun työväenyhdistys perustettiin vuonna 1905. Ensimmäinen työväentalo hankittiin pian ja se sijaitsi suunnilleen nykyisen Valtaharjun liiketalon kohdalla.

Vuosisadan alussa Somerniemen kappelissa syntyi itsenäistymisen ajatus. Vuonna 1914 Suomen senaatti antoi päätöksen, jonka perusteella Somerniemestä tuli itsenäinen seurakunta. Tosin oman kirkkoherran seurakunta sai vasta vuonna 1917.

Vuoden 1917 keväällä ilmeni maatyöväenlakkoilua erityisesti Pitkäjärven (Långsjön), Lahden ja Hirsjärven kartanoissa. Vuoden aikana elintarvikkeita oli pulaa, minkä pelättiin aiheuttavan levottomuuksia. Lokakuun lopussa nimitettiin suojelusvartio (jonka nimi myöhemmin muutettiin suojeluskunnaksi), sen tarkoituksena oli ehkäistä mahdollisia levottomuuksia. Viimeistään samoihin aikoihin paikkakunnan työväki perusti punakaartin, jonka johtajaksi valittiin Herman Tuominen.

Vuoden 1918 tammikuussa syttyi sota, jossa vastakkain olivat Pohjanmaalta käsin toimineet valkoiset ja Tampereen eteläpuolella vallassa olleet punakaartit. Somero oli punaisten aluetta ja 1. helmikuuta 1918 työväentalon salkoon nostettiin punainen lippu. Maaliskuu oli suhteellisen rauhallista aikaa, mutta huhtikuussa valkoiset etenivät ja punaiset väistyivät. Huhtikuussa tilanne kiristyi Somerolla ja sattui ampumakohtauksia, esimerkiksi Someron kappalainen pastori Oskari Levänen ammuttiin. Vetäytymässä olleet punaiset räjäyttivät Pitkäjärven Hovirinnansillan ja polttivat Hirsjärven Viikinsillan. Myös taloja ryöstettiin. Ainoat taistelut käytiin Kaskistossa ja Lautelassa. Valkoiset valloittivat Someron Joensuunkylän uudelleen 22. 4. 1918. Somerolla ja Somerniemellä menetettiin eri tavoin sodan aikana ja jälkiselvittelyissä suunnilleen 177 henkilöä; valtaosa uhreista oli kuulunut punaiselle puolelle.

Huomattavin edistysaskel saavutettiin torpparikysymyksen ratkaisussa: torpparit saivat oikeuden lunastaa ja erottaa itselleen torppansa itsenäiseksi tilaksi. Määräyksen seurauksena Someronkin kyliin muodostui suuri määrä uusia itsenäisiä tiloja. Myöhemmin 1920-luvulla perustettiin muilla tavoin lisää uusia tiloja. Torpparikysymyksen ratkaisun ohella tavoitteena oli saavuttaa Suomen elintarvikeomavaraisuus.

Poliittisesti kansa oli jakaantunut kahtia. Tämä näkyi Somerolla siinä, että suojeluskunnan ja Lotta-järjestön toiminta 1920- ja 1930-luvulla oli varsin vilkasta. Työväenyhdistyksetkin toimivat, mutta niiden toimintaa paikoitellen häirittiin.

Seuraava koettelemus oli vuosina 1939 1940 käyty Talvisota. Sodassa Somerolta menetettiin suunnilleen 77 henkeä ja Somerniemeltä 28 henkeä. Sota jatkui vuosina 1941 1945, kun käytiin Jatkosota. Tuossa sodassa menetettiin Somerolta noin 198 henkeä, Somerniemeltä noin 85. Yhteensä näiden sotien menetykset olivat siis noin 388 henkeä.

Sodan jälkeen pakolaiskysymys ratkaistiin niin, että halukkaille Karjalan Kannaksen asukkaille osoitettiin sodanjälkeisestä Suomesta uusi asuinpaikka. Somerolle ja Somerniemelle muutti asukkaita Muolaasta, Heinjoelta ja Uudeltakirkolta. Tulokkaita varten perustettiin suunnilleen 650 asutustilaa. Tulokkaat lisäsivät pitäjien asukasmääriä niin, että vuonna 1950 asukkaita oli Somerolla ja Somerniemellä yhteensä 14234. Tuon ajankohdan jälkeen pitäjien väkiluku vähitellen on pienentynyt niin, että nykyään Somerolla asuu noin 10000 henkeä.

Sodanjälkeisenä aikana maatalouden painoarvo on vähentynyt ja teollisuuden sekä palveluiden suhteellinen osuus on lisääntynyt. Pitäjän koululaitos on kehittynyt voimakkaasti vuodesta 1927 alkaen, kun Someron yhteiskoulu perustettiin.

Somerniemen kunnan alue liitettiin Someron kuntaan vuonna 1977, mutta seurakunnat ovat edelleen itsenäisiä, joskin ne muodostavat hallinnollisen seurakuntayhtymän. Someron kunnasta muodostettiin kaupunki vuoden 1993 alussa.

Timo Alanen

Kommentit osoitteeseen: timo.alanen.kuri@kolumbus.fi