Fingridin Forssasta Lietoon ulottuva voimajohtohanke
Kantaverkkoyhtiö Fingridin Forssan ja Liedon välistä voimajohtohanketta koskeva ympäristövaikutusten arviointiohjelma on valmistunut toukokuussa 2010. Suunnitteilla on nykyisten 110 kilovoltin voimajohtojen korvaaminen 400 ja 110 kilovoltin johdoilla. Lähtökohtana on uusien voimajohtojen sijoittaminen yhteispylväsrakenteena nykyisen voimajohdon paikalle. Palautetta hankkeen suunnitteluun ja ympäristövaikutusten arvioimiseen voi antaa karttapalautejärjestelmän avulla.
Hanketta ja arviointiohjelmaa esitellään kaikille avoimissa yleisötilaisuuksissa:
- Tarvasjoki, Tarvashovi, Hämeen Härkätie 758: tiistai 8.6.2010 klo 18 ja
- Jokioinen, Jokioisten kunnantalo, Keskuskatu 29 A: keskiviikko 9.6.2010 klo 18.
Lisäksi syksyllä järjestetään maastokävely, jolloin tarkastellaan saadun palautteen perusteella paikan päällä muutamia hankkeelle tyypillisiä kohteita. Osallistujia kutsutaan ilmoittautumaan mukaan maastokävelylle YVA-ohjelman yleisötilaisuuksissa.
Hankkeen verkkosivut ovat osoitteessa
Julkaistu: 3.6.2010 12:47