ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 1017 JA KIIRUUNPUISTON ALUEELLA
Someron kaupunginhallituksen päätöksellä 16.11.2009 § 266 on saatettu voimaan asemakaavan muutos Someron keskustaajaman asemakaavan korttelissa 1017 ja Kiiruunpuiston alueella. Kaavahanke koskee Joensuuntien, Kiiruuntien, Kiiruunpolun, Koulutien sekä Jaatilanjoen rajaamaa aluetta.
Someron ympäristölautakunnan päätöksellä 31.3.2010 § 42 on hankkeessa valmistunut osallistumis- ja arviointisuunnitelma, joka on koko hankkeen keston ajan julkisesti nähtävillä Someron kaupungin rakennustoimiston ilmoitustaululla sekä Someron maankäytön vastuualueen internet -sivuilla.
Someron ympäristölautakunta on samaisella päätöksellä hyväksynyt kaavahanketta koskien kaavaluonnoksen, joka asetetaan julkisesti nähtäville Someron kaupungin rakennustoimiston ilmoitustaululle sekä Someron kaupungin maankäytön vastuualueen internet -sivuille 14 vrk ajaksi 16.-30.4.2010 väliseksi ajaksi.
Maanomistajille ja niille, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaavahankkeet saattavat vaikuttaa, on varattu mahdollisuus lausua kirjallisesti mielipiteensä asiasta. Muistutukset, huomautukset ja mielipiteet on toimitettava nähtävilläoloaikana Someron rakennustoimistoon, osoitteeseen Joensuuntie 20, II-kerros, toimisto on avoinna arkisin 9.00 - 15.00; tai postiosoitteella: Someron kaupunki, Maankäyttö, PL 41, 31401 SOMERO. Mikäli huomautus tai mielipide lähetetään postitse, tulee lähettäjän huolehtia siitä, että lähetys saapuu perille nähtävilläoloajan puitteissa.
Julkaistu: 16.4.2010 07:15