Tekstikoko
 
 


 

Tarinoita ja muistoja Somerolta

23.02.2017

Yritystarina: Fit Somero haluaa tuoda liikunnan iloa


Takalankuja viiden ikkunoissa loistaa valo, usein yötä päivää. Kuntokeskus Fit Somero on auki 24 tuntia vuorokaudessa.

Kuntosalin lisäksi tarjolla on ryhmäliikuntaa kuntosali circuitista ja spinningiin, personal trainer -palveluita, hierontaa ja lapsiparkki.

- On ollut hienoa katsoa, kun sali on ihan täynnä. Minusta on ihanaa saada ihmiset nauttimaan liikunnasta, Fit Someron yrittäjä Hanna-Riikka Kuusisto sanoo.

Siinä, miten lohjalainen, Keminmaasta kotoisin oleva ja vuosia lentoemäntänä työskennellyt Kuusisto päätyy kuntosaliyrittäjäksi Somerolle, on kyse osin sattumasta.

- Olin ajanut Someron läpi mökkimatkalla. Kun kuulin, että täältä puuttuu kuntokeskus, jossa olisi joustavat aukioloajat, ajatus heräsi ja aloin tehdä taustatutkimusta. Siinä meni parikin vuotta, Kuusisto kertoo.

Kuusisto on jo pitkään haaveillut omasta kuntokeskuksesta. Kouluaikanaan yleisurheilua kilpatasolla harrastanut nainen on löytänyt liikunnan ilon uudestaan aikuisena, kouluttautunut personal traineriksi ja perustanut toiminimen.

Kun yhteistyökumppanit innostuvat myös ideasta, ajatuksesta tulee totta. Tilaksi valikoituu Takalankuja viisi, Somero.

- Tämä tila oli ensimmäinen, jota kävin katsomassa. Kun astuin sisään, tiesin, että tässä se on: kuntosali ja liikuntapaikka, valoisa ja avara, Kuusisto sanoo.


Fakta

  • Perustettu 2016
  • kuntosali, ryhmäliikuntaa, spinningiä, personal trainer -palveluita, hierontaa, lapsiparkki
  • työntekijöitä viisi
  • personal trainerit toimivat itsenäisinä yrittäjinä
  • ohjaajat tulevat EriMover -palvelun kautta
  • laitteet tulevat TechnoGymiltä
  • asiakkaita noin 400

Ihan helppoa uuden yrityksen perustaminen uudelle paikkakunnalle ei ole.

- Kyllä hirveästi jännitti, kun rattaat alkoivat vihdoin pyöriä ja salin avaamisesta tuli totta. Eniten jännäsin, löytäisivätkö ihmiset tänne. Mutta meidät on otettu tosi hyvin vastaan. Olen näin jälkikäteen kuullut, että alussa monella oli epäilyjä, eikä se tietysti ole ihmekään. Mutta vastaanotto on ollut tosi hyvä. Monesta asiakkaasta on tullut tuttu, on ollut ihania ihmisiä ja aitoja kohtaamisia. Olen ylpeä, että uskalsin lähteä tähän, Kuusisto sanoo.

Nyt asiakkaita on noin 400. Somerolaisten suosikkitunneiksi ovat muodostuneet etenkin spinning, kahvakuula, pump ja pilates. Myös lapsiparkki on usein täynnä.Liikkumaan innostaminen on Kuusistolle tärkeää. Hän haluaa luoda paikan, jonne kaikki kokevat olevansa tervetulleita, ikään, kuntoon tai taustaan katsomatta.

- Mietin, miten saisin perheet mukaan ja lapset ja nuoret innostumaan enemmän liikunnasta. Monet lapset liikkuvat aiempaa vähemmän. Arki on kiireistä, liikkuminen jää.


Tiesitkö

  • Spinningin aikana poljetaan yhteensä satoja kilometrejä
  • Pienin lapsiparkkivieras on ollut 3 kk vanha
  • Jalkaprässissä on nostettu jo 440 kiloa
  • ensimmäinen kerta kuntosalilla on ilmainen
  •  salilla käytössä on 11 lämmittelylaitetta

Kuusisto uskoo, että muutos alkaa pienestä.

- Moni ajattelee, että pitää kerralla muuttua, mutta pienikin määrä liikuntaa on hyvä juttu. Ei tarvitse liikkua joka päivä, pienikin harrastaminen on hyvä asia. Siitä se usein alkaa. Pian huomaa, että olo on virkeämpi ja vointi parempi. Liikkumisesta tulee tapa, hän sanoo.

Hän haluaa madaltaa kynnystä lähteä liikkumaan.

- Moni jännittää liikkumaan lähtöä. Toivon, että jännitys poistuisi ja ennakkoluulot unohtuisivat. Tänne voi tulla millä lähtötasolla tahansa. Emme ole fitness-sali tai ainoastaan bodaajille tarkoitettu, vaan kaikille avoin kuntokeskus.


Kommentit:

Ei kommentteja

Kirjoita kommentti:

Sähköpostiosoite (ei näytetä kommentin yhteydessä) *

Nimimerkki *

Kommenttisi *


23.02.2017

Yritystarina: Vaahteramäki Eggspress pohjaa vahvaan some-yhteisöön

Lue lisää


22.02.2017

Yritystarina: Eulaliassa tehdään uniikkia, sydämellä

Lue lisää


21.02.2017

Yritystarina: Helmi syntyi intohimosta kellohelmoihin

Lue lisää


20.02.2017

Yritystarina: Laukamo Groupissa uskotaan rohkeuteen ja luovuuteen

Lue lisää


 


Tarinat

NykySomeron yritystarinat:



Kerro oma tarinasi

Kokoamme somerolaisia tarinoita. Haluatko jakaa omasi? Toimita se meille:

 

Tarinat rahoittaa Somero 150-juhlavuoden hanke.