Visuaalisen taiteen perusopetus
Taiteen perusopetus on ensisijaisesti lapsille ja nuorille tarkoitettua tavoitteellista ja tasolta toiselle etenevää opetusta, joka perustuu Opetushallituksen antamiin valtakunnallisiin opetussuunnitelman perusteisiin. Se tukee ja laajentaa peruskoulun antamaa taidekasvatusta. Opintojen myötä oppilas ymmärtää visuaalisen taiteen laaja-alaisuuden ja kerroksellisuuden ja ymmärtää taiteen merkityksen omassa elämässään. Yleisen oppimäärän tehtävänä on kehittää sellaisia tietoja ja taitoja, joita oppilas tarvitsee elämän eri aloilla ja jotka antavat hänelle valmiuksia hakeutua myöhempiin opintoihin. Visuaalisen taiteen perusopetus perustuu lakiin taiteen perusopetuksesta (633/1998) sekä sitä täydentävään asetukseen (813/1998).
Somerolla toteutettava yleisen oppimäärän mukainen visuaalisen taiteen perusopetus jakautuu kahteen opintokokonaisuuteen, perusopintoihin ja syventäviin opintoihin. Opintojen laajuus on yhteensä 500 oppituntia ja kesto noin kahdeksan vuotta.
Perusopinnot;
Kansalaisopisto tarjoaa opetusta joka toinen vuosi alkaville ryhmille. Oppilaiden sijoittuminen ryhmään katsotaan vastaamaan oppilaan luokka-astetta alakoulun puolella. Aloittavaan ryhmään valitaan alakoulun ensimmäisellä ja toisella luokalla olevia oppilaita. Perusopinnot kestävät kuusi vuotta, n. 13-vuotiaaksi asti. Perusopinnot tarjoavat sekä käsityön että kuvataiteen opintoja. Perusopintoihin otetaan opiskelijoita seuraavan kerran syksyllä 2010.
Syventävät opinnot;
Perusopintojen jälkeen alkavat kaksi vuotta kestävät työpajaopinnot. Työpajaopinnot ovat syventäviä opintoja ja ne ovat eriytyneet joko kuvataiteen tai käsityön osille. Oppilas voi opiskella työpajaopintoja tarjolla olevassa järjestyksessä, oman mielenkiinnon mukaan. Mikäli oppilas suorittaa kaikki yleisen oppimäärän mukaiset opinnot, on opintojen kesto yhteensä kahdeksan vuotta. Opinnot pyritään suorittamaan loppuun ennen 18 ikävuotta.
Lisäksi tarjotaan myös varhaisiän opetusta esikouluikäisille ja niille alakoulun ensimmäisen luokan oppilaille, jotka eivät ole vielä aloittaneet taiteen perusopetusta. Sen tavoitteena on olla valmentavaa opetusta tulevaan taiteen perusopetukseen, mutta se ei sisällä virallisia taiteen perusopetuksen tavoitteita. Varhaisiän opetus aloitetaan syksyllä 2009 ja siihen on mahdollista ilmoittautua joka toinen vuosi.
Someron kaupungin sivistyslautakunta on hyväksynyt 3.6.2008 Somerolla annettavan Visuaalisen taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman joka on luettavissa alla olevasta linkistä. Opetussuunnitelma perustuu Opetushallituksen 2005 vahvistamaan taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelman perusteisiin (11/011/2005).
Visuaalisen taiteen perusopetuksen opetussuunnitelma >>
Lukuvuonna 2011-2012 toimivat opetusryhmät
40050105 Taiteen perusopetukseen valmentava opetus
Jukolan taideopetustila
Maanantai 17.15-18.15
Suunnittelijaopettaja Hannele Mäki-Ettala-Mustonen
29082011-28.11.2011, 17 oppituntia
Kurssimaksu 44 e
Enintään 12 opiskelijaa
Esikouluikäisille ja perusopetuksen ensimmäisen luokan oppilaille suunnatuissa valmentavissa opinnoissa tutustutaan leikinomaisesti käsityö- ja kuvataiteeseen, tukien samalla lapsen mielikuvituksen ja luovuuden kehittymistä. Valmentavan opetuksen suoritaneet oppilaat tulevat ensisijaisesti valituksi aloittavaan taiteen perusopetuksen ryhmään. Kurssimaksu sisältää opetuksen sekä opiskelussa tarvittavat välineet ja materiaalit. Ilmoittautumiset opettajalle p. 044 779 1273.
40050103 Taiteen perusopetus 2
Jukolan taideopetustila
Tiistai 17.00-18.30
Suunnittelijaopettaja Hannele Mäki-Ettala-Mustonen
30.8.2011-29.11.2011, 26 oppituntia
10.1.2012-24.4.2012, 30 oppituntia
Kurssimaksu 60,00 e
Enintään 14 opiskelijaa
Visuaalisen taiteen perusopetuksen 8-9 vuotiaat lapset opiskelevat tavoitteellisesti käsityö- ja kuvataiteita. Yleisen oppimäärän mukainen opetus kestää kahdeksan vuotta. Someron kaupungin sivistyslautakunnan hyväksymä opetussuunnitelma perustuu opetushallituksen vahvistamiin taiteen perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteisiin. Kurssimaksu sisältää opetuksen sekä opiskelussa tarvittavat välineet ja materiaalit. Kysy vapaita paikkoja opettajalta. Ilmoittautumiset opettajalle p. 044 779 1273.
40050102 Taiteen perusopetus 4
Jukolan taideopetustila
ti 15.15-16.45
Suunnittelijaopettaja Hannele Mäki-Ettala-Mustonen
30.8.2011-29.11.2011, 26 oppituntia
10.1.2012-24.4.2012, 30 oppituntia
Kurssimaksu 60,00 e
Enintään 14 opiskelijaa
Visuaalisen taiteen perusopetuksen 10-11 -vuotiaat lapset opiskelevat tavoitteellisesti käsityö- ja kuvataiteita. Yleisen oppimäärän mukainen opetus kestää kahdeksan vuotta. Someron kaupungin sivistyslautakunnan hyväksymä opetussuunnitelma perustuu opetushallituksen vahvistamiin taiteen perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteisiin. Kurssimaksu sisältää opetuksen sekä opiskelussa tarvittavat välineet ja materiaalit. Kysy vapaita paikkoja opettajalta. Ilmoittautumiset opettajalle p. 044 779 1273.