HANKKEESSA TAPAHTUU
Yhteiset jätevedet-hankkeen aikana järjestettiin jätevesineuvontaa yleisötilaisuuksissa ja kyläkohtaisissa jätevesi-illoissa, toimistolla ja puhelimitse.
YLEISÖTILAISUUKSIA
MENNEET TAPAHTUMAT
Syyskuu 2011
21.9.2011 Hankkeen loppuseminaari: Mitä saatiin aikaiseksi? Kiiruun tila
- Hankkeen aikana tehdyt toimenpiteet ja jätevesien käsittelyn tilanne haja-asutusalueilla projektikoordinaattori /Anna Tuominen
- Paimionjoki-yhdistyksen jätevesihanke /Paimionjoki-yhdistys ry, Päivi Joki-Heiskala
Elokuu 2011
31.8.2011 Häntälän kyläsuunnittelun kokous. Kyläkaavan tuloksia tarkasteltiin kaikille avoimessa kokouksessa Häntälän kyläkeskuksella. Tilaisuudessa suunniteltiin maankäyttöä esimerkiksi jätevesien käsittelyyn liittyen. Mukana oli myös Anna Tuominen Yhteiset jätevedet -hankkeesta. Tilaisuuden ilmapiiri oli hyvin myönteinen ja suunnitelmissa nousi esiin tarve selvittää kaikkien mahdollisen siirtoviemäriputken alueella sijaitsevien kiiteistöjen jätevesienkäsittelyn tilanne.
Kesä-heinäkuu 2011
Projektikoordinaattori päivysti Somerniemen kesätorilla 18.6 ja 16.7
Heinäkuu 2011
2.7.2011 Ratkaisuja haja-asutusalueilla sijaitsevien kiinteistöjen jätevesien käsittelyyn, Ämyrin tanssilavalla
Päivän aikana tarjottiin kiinteistönomistajille tilaisuus saada tietoa erilaisista jätevesien käsittelyvaihtoehdoista. Ohjelmassa
- Tilaisuuden avaus (Yhteiset jätevedet -hanke, Anna Tuominen)
- Jätevesien käsittelyä koskeva lainsäädäntö (Someron kaupunki, Klemelä Timo)
- Jätevesien ympäristövaikutukset (Valonia, Sarkki Hanna)
- Kiinteistökohtaiset jätevesien käsittelymenetelmät (SYKE, Santala Erkki)
- Vaihtoehtoiset käymäläratkaisut (Käymäläseura Huussi ry, Kiukas Raini)
- Osuuskunta viemäröinnin toteuttajana (Pääristen jätevesiosuuskunta, Korpinen Timo)
- Länsi-Someron jätevesiosuuskunnan kuulumiset (osuuskunnan puheenjohtaja Jani Kurvinen)
- Someron Vesiensuojelu yhdistyksen puheenvuoro
Asiantuntijaluentojen lisäksi laitetoimittajat esittelivät tuotteitaan ja vastailivat kysymyksiin. Paikalla olivat Agrimarket Somero, Vekisa Ky, A. Aalto Rakennussuunnittelu Oy, Käymäläseura Huussi ry, Vesmec, Someron Vesiensuojeluyhdistys, Rautia Somero. Paikalla olivat myös koulutetut puolueettomat jätevesineuvojat.
Huhtikuu 2011
20.4.2011 Osuuskuntatoiminta jätevesien käsittelyssä, Kiiruun koulun auditorio
Illan aikana etsittiin vastauksia yhteisesti järjestetyn viemäröinnin suunnittelua ja toteutusta koskeviin kysymyksiin. Onko osuuskunnan toteuttama viemäröinti liian kallis? Miksi yhteistoimintaan kannattaisi ryhtyä? Voisiko valokaapeli tulla meillekin?
Illan esitykset:
Osuuskunta viemärin toteuttajana /Pauli Lanne, Suomen vesihuolto-osuuskunnat ry
Osuuskunnan mallisäännöt
Osuuskunnan perustamiskirjamalli
Osuuskunnan yhteistyökumppanit /Tommi Koskinen, Onninen Oy
Valokuitu samalla vaivalla /Martti Kuivanen, SSP
Käytännön näkökulmia menestykselliseen toteutukseen /Sanfrid Lindblom, paikallishankkeiden asiantuntija
Lokakuu 2010
27.10.2010 Osuuskuntailta Kiiruun koulun auditoriossa
Illan esitykset:
Yhteiset jätevedet-hanke ja yhteistoiminta-alueet Somerolla / Sanna Tikander, projektikoordinaattori
Osuuskuntatoiminta / Jussi Heikkinen, projektisuunnittelija, Valonia
Osuuskuntien siirtoviemäri hankkeet / Tommi Koskinen, myyntipäällikkö, Onninen Oy
Syyskuu 2010
3.9.2010 Jätevesi-ilta Somerolla: Haja-asutuksen jätevesiasiaa ja yhteistyökeinoja
Illan esitykset:
Haja-asutusalueiden jätevesistä yleisesti / Sanna Tikander, projektikoordinaattori
Yhteiset jätevedet-hanke / Sanna Tikander, projektikoordinaattori
Jätevesisäädöksiä / Petri Vastamäki, rakennustarkastaja, Someron kaupunki
Viitoitusta jätevesiviidakkoon / Timo Klemelä, ympäristönsuojelusihteeri, Someron kaupunki
KYLÄILLAT
Yleisten seminaarien lisäksi hanke jalkautui kylille ja järjesti asukkaiden kanssa yhteistyössä jätevesi-iltoja. Illan aikana pohdittiiin alueen jätevesiratkaisuja ja mahdollisuuksia lähteä perustamaan osuuskuntaa, jos sellainen koetaan tarpeelliseksi. Hanke tavoittiyhteensä yhdeksän kyläillan aikana 16 kylää ja reilu pari sataa asiasta kiinnostunutta.
MENNEET
25.5.2011 Tiedotusilta Mäntypirtillä. Lounais-Someron kyläläisille järjestettiin kyläilta, jossa kerrottiin Tiskarlan jätevesiosuuskunnan viemäröintisuunnitelmista. Samalla selvitetään Häntälän, Talvisilla, Kerkolan ja Syvänojan kyllien asukkaiden kiinnostusta yhteisen viemäröinnin järjestämiseen. Kiinnostusta selvitettiin kyselyllä. Kyselyn voit tulostaa tästä (pdf).
14.4 Terttilä-Lautela jätevesi-ilta Toukolassa klo 18. Hanke esitteli Terttilän ja Lautelan kylien esilaisista vaihtoehdoista käsitellä alueella syntyneet jätevedet. Siirtoviemäri ajatus tuntui ehkä hieman kaukaiselta, mutta yhteistoimintaa pystytään hyödyntämään mm. laitteistojen ja toteutuksen kilpailuttamisessa. Paikalle kokoontui melko pieni, mutta kiinnostunut joukko kuulemaan asiasta. Illan esitys pdf-muodossa
13.4 Ollila-Sylvänä jätevesi-ilta Ollilan koululla klo 18. Ollilan koululle kerääntyi mukava n. 25 henkilön joukko, jonka kysymyksistä ja keskustelusta nousi selkeästi esiin aktiivisuutta jätevesiasioihin. Yhdessä keskusteltiin niin kiinteistökohtaisista jätevesien käsittelymahdollisuuksista kuin tarpeesta yhteistyöhön. Esiin nousi myös asetuksen muutokset. Tilanne on kuitenkin odottava, sillä kaupungin linjauksia viemäröinnin tukemiseen odotetaan. Illan esitys pdf-muodossa
23.3.2011 Pajulan kylän jätevesi-ilta Valolassa klo 18.00. Esiteltiin Yhteiset jätevedet -hanke, kiinteistökohtaisia jätevesien käsittelymahdollisuuksia ja keskusteltiin osuuskuntatoiminnasta ja yhteisviemäröinnistä yhtenä vaihtoehtona. Tilaisuudessa mukana rakennussuunnittelija Arto Aalto sekä Tammelan kyläasiamies Eija Laine ja kyläyhdistyksen sihteeri Tuula Kauppi miettimässä mahdollista yhteistyötä Letkun ja Pajulan kylien välillä. Tilaisuus kokosi Valolaan mukavan 25 hengen porukan ja jäätiin miettimään onko tarvetta selvittää tarkempaa kiinnostusta yhteistoimintaan. Letkulaiset kutsuivat osallistujat Letkun pirtillä järjestettävään vesihuoltoiltaan, jossa saa lisätietoa Letkun kylän suunnitelmista. Illan esitys pdf-muodossa
9.3.2011 Somerniemen kylien yhteinen jätevesi-ilta Oinasjärven koululla klo 18.00. Esiteltiin Yhteiset jätevedet -hanke, kiinteistökohtaisia jätevesien käsittelymahdollisuuksia ja keskusteltiin mahdollisesta yhteisviemäröinnistä Someron jätevedenpuhdistamolle. Tilaisuudessa oli mukana Länsi-Someron jätevesiosuuskunnan puheenjohtaja Jani Kurvinen ja rakennussuunnittelija Arto Aalto. Somerniemi-Seura lupasi ottaa seuraavassa kokouksessaan esille mahdollisuuden jätevesien kuljetuksesta keskustan jätevedenpuhdistamolle ja kyselyn toteuttamista mietitään kevään aikana yhdessä Somerniemi-Seuran, kyläläisten ja hankkeen kanssa. Tilaisuudessa keskusteltiin myös energia-avustuksista korjausneuvoja Timo Sirron kanssa. Illan esitys pdf-muodossa
1.3.2011 Häntälä-Talvisilta jätevesi-ilta II Häntälän koululla klo 18.00 ja 3.3.2011 Kerkola jätevesi-ilta II Mäntypirtillä klo 18.00.
Iltojen aikana käytiin läpi kylien mahdollisuus liittyä Tiskarlan jätevesiosuuskuntaan. Asia käsitellään Lounais-Someron kyläyhdistyksen vuosikokouksessa maaliskuun aikana. Yhteenveto tilanteesta pdf-muodossa
25.11.2010 Harju-Härkälä-Saarentaka jätevesi-ilta alkaen klo 18 kaupungintalon valtuustosalissa
Pitkäjärveltä Someron keskustaan suunniteltu siirtoviemäri-hanke on edennyt siihen, että Länsi-Someron jätevesiosuuskunta on hakenut hankkeelle Valtion vesihuoltoavustusta. Mikäli hanke saa tukea, tehdään tulevana keväänä verkoston tarkempaa suunnittelua ja rakentaminen voidaan aloittaa jo tulevana syksynä tai vuonna 2012.Illan ohjelma: Yhteiset jätevedet -hanke, kiinteistökohtaisia ratkaisuja ja siirtoviemärin rakentamisen aikatauluja. Illan esitys pdf-muodossa.
12.10.2010 Kerkolan alueen jätevesi-ilta Kerkolan PVY:n Mäntypirtillä klo 19:00.
Illan ohjelma: Yhteiset jätevedet -hanke ja jätevesiratkaisuja Kerkolassa.Esitys pdf-muodssa.
29.9.2010 Häntälä-Talvisilta kylien jätevesi-ilta Häntälän kylätalolla klo 19:00
Päätettiin tehdä tarkempi kysely Häntälän alueen kiinteistönomistajilta kiinnostuksesta yhteiseen viemäröintiin, jonka jälkeen lasketaan suuntaa-antavia kustannuksia. Pidetään uusi kokous alkuvuodesta 2011. Asiasta voi kysellä lisää projektikoordinaattorilta, 044 7791 359.


