Tervetuloa
Tutustu Someroon
Palvelut
Päätöksenteko
Osallistu ja vaikuta
Ota yhteyttä
Etusivu > Palvelut > Asuminen ja ympäristö > Ympäristönsuojelu > Vesihuolto > Vesihuollon kehittämissuunnitelma

Someron vesihuollon kehittämissuunnitelma 2010

Someron ensimmäinen vesihuollon kehittämissuunnitelma tehtiin vuonna 2004. Kehittämissuunnitelmaa päivitettiin keväällä 2010. Kaupunginvaltuusto hyväksyi kehittämissuunnitelman päivityksen syyskuussa 2010 laajan lasunto ja kuulemiskäsittelyn jälkeen. Kehittämissuunnitelmaa päivitettiin vastaamaan paremmin nykyistä vesihuoltotilannetta Somerolla. Suunnitelmassa tarkastellaan vedenhankinnan ja -jakelun, viemäröinnin ja jätevesien käsittelyn painopisteitä ja tavoitteita koko kunnan alueella.

Alla linkkejä suunnitelman karttoihin ja tekstiosaan. Kehittämissuunnitelmaan voi tutustua myös teknisessä toimistossa kaupungintalon 2. kerroksessa.

Tekstiosa
Liitekartta 4A,toiminta-aluerajaus 2006, koko Somero
Liitekartta 4B,toiminta-aluerajaus 2006, keskusta ja Oinasjärvi


Kartta 001,Vesihuollon nykytilanne
Kartta 002,Vesihuollon kehittämissuunnitelma
Kartta 003_1,Potentiaaliset viemäröintialueet Somerolla, ympäristöhallinnon selvitys vuodelta 2006
Kartta 003_2,Potentiaaliset viemäröintialueet Somerolla, ympäristöhallinnon selvitys vuodelta 2006
Kartta 003_3,Potentiaaliset viemäröintialueet Somerolla, ympäristöhallinnon selvitys vuodelta 2006

Vesihuollon kehittämissuunnitelmasa yleisesti

Vesihuollon kehittämissuunnitelma on koko kunnan alueen jätevesienkäsittelyä ja vedenhankintaa ja -jakelua käsittelevä yleissuunnitelma. Kehittämissuunnitelma pohjautuu kunkin kunnan omaan näkemykseen ja tarpeeseen vesihuollon kehittämisen kokonaisuudesta kunnassa.

Vesihuollon kehittämissuunnitelmassa esitetään periaatteet siitä miten vesihuolto kunnassa tullaan toteuttamaan mm. mitkä kunnan alueet on tarkoitus saattaa vesihuoltolaitosten vesijohto- ja viemäriverkostojen piiriin sekä ohjeellinen aikataulu milloin toimenpiteet on tarkoitus toteuttaa. Vesihuollon kehittämissuunnitelmassa tarkastellaan vesihuollon kehittämistä konkreettisten kehittämistarpeiden ja -toimenpiteiden lisäksi myös eri näkökulmista, kuten mm. kunnan, asiakkaiden ja vesihuoltolaitosten näkökulmasta sekä alueellisesta että valtakunnallisesta näkökulmasta.

Vesihuollon kehittämissuunnitelma ei ole sitova oikeusvaikutteinen asiakirja, vaan tavoitteellinen suunnitelma siitä miten vesihuolto kunnan alueella voitaisiin lähitulevaisuudessa ja myös pitkällä aikavälillä toteuttaa.

Vesihuollon kehittämissuunnitelmassa kunnan alueen vesihuoltoa tarkastellaan laitosten toiminta-alueiden ja niiden ulkopuolella olevien alueiden avulla. Kehittämissuunnitelmassa ei kuitenkaan määritellä toiminta-alueita. Lisää tietoa voimassa olevista toiminta-alueista löytyy mm. täältä.

Lisätietoja:

Lisätietoja ympäristönsuojelusihteeri Timo Klemelältä puh. 044-7791 284 tai sähköpostilla timo.klemela (at) somero.fi