Vesienhoidon organisointi ja aktivoiminen Paimionjoen vesistöalueella
Hanke on päättynyt 31.7.2010
Someron kaupungin EU-osarahoitteinen hanke: "Vesienhoidon organisointi ja aktivoiminen Paimionjoen vesistöalueella" on alkanut 1.8.2009. Hake saa rahoitusta Leader-rahoitusta Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta Varsinais-Suomen Jokivarsikumppanit ry:n kautta. Hanke on saanut myönteisen päätöksen Varsinais-Suomen TE-keskuksesta 18.6.2009. Hankeaika tulee olemaan 1.4.2009 - 31.7.2010 asti. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 54 250 euroa, josta 20 % eli 10 850 euroa on oltava yksityistä rahaa. Omarahoitusosuus saatiin kerättyä syksyllä 2009 ja siihen osallistuneet tahot on listattu tämän sivun lopuksi.
Hankkeen aikana oli tarkoituksena saada aikaan sellaisia organisoitumismalleja, joiden kautta Paimionjoen vesistön vesiensuojelu-, virkistyskäyttö- ja matkailuhankkeiden käynnistyminen helpottuisi. Tavoitteena oli, että alueen kunnat ja muut mahdolliset yhteistyökumppanit saadaan hankkeen aikana sitoutumaan Paimionjoen hyväksi tehtävään työhön perustamalla tätä varten oma organisaationsa. Työn tulkosena perustettiin 12.5.2010 Paimionjoki-yhdistys. Paimionjoki-yhdistyksen sääntöluonnoksen perusteella jäsenenä voi olla kunta, yritys, rekisteröity yhdistys tai jokin muu oikeuskelpoinen yhteisö. Yhdistyksen perustajajäseniä olivat Someron kaupunki, Paimion kaupunki, Koski TL:n kunta, Tarvasjoen kunta, Marttilan kunta, Pöytyän kunta, Someron vesiensuojeluyhdistys ry, MTK-Someoro ry, Maataloustuottajain Tarvasjoen yhdistys ry, Paimionselän kalastusalue, Painion hoitoyhdistys ry ja Fortum Power & Heat Oy.
Hankkeen toisena tavoitteena oli auttaa tiettyjen järvien ranta-asukkaita järven hoitotyön käynnistymisessä. Nämä Paimionjoen vesistöalueella sijaitsevat järvet, joihin aktivoiminen painottui, olivat Vesajärvi, Särkjärvi, Siikjärvi, Poikkipuoliainen, Mustjärvi ja Lammijärvi. Tarkoituksena oli pyrkiä perustamaan järvikohtaisia hoitoyhdistyksiä niille järville, joilla yhdistystä ei vielä ole sekä auttaa alulle yhdistysten omia vesienhoitosuunnitelmiin perustuvia hoitohankkeita. Työn tuloksena perustettiin sykysllä 2009 järvenhoitoyhdistys Lammijärvelle sekä huhtikuussa 2010 kolmen järven yhteinen yhdistys Poikkipuoliaiselle, Siik- ja Särkjärvelle. Vesajärvellä ja Valkjärvellä yhdistys oli jo olemassa ja Mustjärvi on kokonaan yksityisomistuksessa eikä siellä näin ollen ole tarvetta yhdistyksen perustamiselle.
Yhteystiedot 31.7.2010 asti
projektikoordinaattori
Päivi Joki-Heiskala
044-7791 285
paivi.joki-heiskala@somero.fi
Someron kaupunki
Joensuuntie 20
31401 Somero
Hankkeen järjestämiä tilaisuuksia:
Hankkeen loppuseminaari Poikkipuoliaisen saunan rannalla pe 30.7.2010 klo 18-20.
Lopputiedote.
Projektikoordinaattori Päivi Joki-Heiskala Somerniemen torilla 12.6.2010 klo 10-13 kertomassa Paimionjoki-hankkeen tilanteesta sekä metsäjärvien hoidosta.
Ollilan koulun vesipäivä 28.5.2010 ja Vesipäivä Lammijärvellä 29.5.2010.
Työmoniste vesitutkimuksiin.
Kosteikkoilta maanantaina 19.4.2010 klo 18 Kiiruun koulun auditoriossa, Kiiruuntie 4, Somero
Poikkipuoliaisen, Siik- ja Särkjärven hoitoyhdistyksen perustamiskokousSomerniemen VPK:n talolla (Keinumäentie 9, Jakkula) lauantaina 17.4.2010 klo 12.
Kahvitarjoilu. Tervetuloa!
Tiedotustilaisuus Lammijärven ranta-asukkaille ja muille virkistyskäyttäjille pe 28.8.2009.
Tietoa Paimionjoki-hankkeesta Somerniemen torilla 29.8.2009 klo 10-12.
Tiedotustilaisuus Siikjärven, Särkjärven ja Poikkipuoliaisen ranta-asukkaille 29.8.2009.
Vesienhoidon organisointi Paimionjoen vesistöalueella -seminaari 22.10.2009
Seminaarin esitelmät:
Vesienhoito Paimionjoen vesistöalueella, Sanna Kipinä-Salokannel, Lounais-Suomen ympäristökeskus
Vantaanjoki -projektista neuvottelukuntaan, Asko särkelä, Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry
Aurajokisäätiö - toiminnan organisoiminen Aurajoella, Sinikka Kauko-Vainio, Aurajokisäätiö
Malleja toiminnan organisoimiseksi Paimionjoen vesistöalueella, Päivi Joki-Heiskala, Someron kaupunki
Tiedotuksia:
Someron Lammijärven hoito- ja suojeluyhdistys perustettiin Ollilan koululla 9.9.2009.
Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Tapani Ruponen ja hallituksen muiksi jäseniksi
Reino Älli, Mikko Älli, Eila Mäenpää ja Paavo Nyström.
Poikkipuoliaisen, Siik- ja Särkjärven hoitoyhdistys perustettiin 17.4.2010
Puheenjohtajaksi valittiin Hannu Tuomisto (Särkjärvi) ja hallituksen muiksi jäseniksi Severi Paakkanen (Siikjärvi), Rauno Kasvi (Siikjärvi), Jorma Lemberg (Särkjärvi) ja Hannu Vuola (Poikkipuolianen). Yhdistykseen on jo liittynyt 30 jäsentä. Hallitus kokooontuu mahdollisimman pian järjestäytymiskokoukseen. Hallituksen puheenjohtajaan ( p. 0500-705312/Hannu Tuomisto) voi ottaa yhteyttä, jos haluaa liittyä jäseneksi.
Paimionjoki-yhdistys perustettiin 12.5.2010 klo 13 Someron kaupungin valtuustosalissa.



Kiitämme lämpimästi seuraavia tahoja, jotka ovat lahjoituksillaan osallistuneet tämän hankkeen omarahoitusosuuden kokoamiseen:
A. Aalto Rakennussuunnittelu Oy, Oy Amanita Ltd, ABC Härkähovi, Agrimarket Somero, Cinemaker Oy, Hirsjärven-Ihamäen-Kivisojan osakaskunta, Härjenlahden osakaskunta, Keltiäisten osakaskunta, Laine Satu, Marttilan Osuuspankki, MTK-Somero ry, Paikaisten osakaskunta, Palikaisten kartano, Pitkäjärven osakaskunta, Rautia-Maatalous Matti Kuosa Oy, Saaristomeren Suojelurahasto, S-Market Somero, Somerniemen Osuuspankki, Somero lehti, Someron kalastusalue, Someron kukka, Someron Osuuspankki, Someron Sydämessä ry, Someron Säästöpankki, Someron vesiensuojeluyhdistys ry, Unira Oy, Usvajärvi Soini
Miten tästä eteenpäin:
Varsinais-Suomen liitolta saatiin 28.5.2010 päivätyllä päätöksellä EAKR-rahaa, jonka avulla käynnistetään Paimionjoki-yhdistyksen työ Paimionjoen vesistön hoitomiseksi. Hankkeen nimi on "Paimionjoen vesistön kunnostaminen ja virkistyskäytön kehittäminen", kokonaiskustannukset ovat 65 740 euroa ja hankeaika on 1.7.2010-30.9.2011. Hankkeen hakijatahona oli Someron kaupunki, koska Paimionjoki-yhdistys ei voinut vielä keväällä 2010, rekisteröitymättömänä yhteisönä, toimia hakijatahona. Hankkeen omarahoitusosuus maksetaan Paimionjoki-yhdistyksen jäsenmaksuista. Päivi Joki-Heiskala aloittaa 1.9.2010 vuoden kestävän työn hankkeen koordinaattorina ja hänen ensimmäisenä tehtävänään on aikataulutetun kehittämissuunnitelman laatiminen Paimionjoen vesistölle.